Maitotuotteiden ongelmista on alettu viime aikoina puhumaan laajemminkin. Se on mielestäni todella hyvä, sillä tässä Valion luvatussa maassa monet vieläkin ajattelevat maidon olevan terveysjuoma, jota tarvitaan kalsiumin saamiseksi. Maitotuotteiden ongelmia on koottu yhteen mm. tässä blogikirjoituksessa. Juttu on muuten hyvä ja lähteistetty, mutta päätyy paradoksaalisesti voin ylistykseen siitä huolimatta että voi on valmistettu siitä samasta maidosta, minkä on juuri äsken kerrottu aiheuttavan erilaisia terveysongelmia. Aina välillä kuulee erityisesti paleo- ja karppauspiireissä väitteen siitä, miten tyydyttyneet rasvat ovatkin oikeasti terveellisiä vaikka meille on pitkään uskoteltu toisin. No, teidän on helppo arvata mitä mieltä olen itse kyseisestä väitteestä. Kyseinen aihe on kuitenkin liian laaja käsiteltäväksi tässä postauksessa.
Olen koonnut yhteen joitakin tutkimuksia maitotuotteiden JA niiden sisältämien tyydyttymättömien rasvojen vaaroista. Nyt puhutaan siis kaikista maitotuotteista, kuten juustoista, jogurteista, kermasta, jäätelöstä, viilistä, maidoista ja voista. Kuten äsken mainitussa blogipostauksessakin sanotaan, maitotuotteiden sopimattomuus ihmiselle liittyy siihen, että maito on tarkoitettu kasvavalle vasikalle. Ihmiset siis juovat maitoa, jonka evolutiivinen tarkoitus on kasvattaa pienestä vasikasta lähes 1000 -kiloinen lehmä tai vieläkin isompi sonni! Tämän vuoksi maidossa esiintyykin luontaisesti useita eri kasvuhormoneja, joista pahamaineisimpiin kuuluu IGF-1 -hormoni. Ehkä hieman yllättävästi rasvattomien ja vähärasvaisten maitojen hormonipitoisuudet ovat suurempia kuin rasvaisempien maitojen. Tämä johtuu siitä, että nykylehmät on jalostettu tuottamaan luonnottomat määrät maitoa niin pitkään kuin mahdollista.
Maitotuotteiden on havaittu olevan yhteydessä mm. seuraaviin: iho-ongelmat & akne, ummetus, erilaiset syövät ( rintasyöpä, eturauhassyöpä jne.), osteoporoosi, MS-tauti, 1. tyypin diabetes & tutkimus, jne. En löytänyt vahvistavia On myös tutkimuksia siitä, että maitotuotteista on todella vähän jos mitään hyötyä luiden vahvuudelle. Parempia tuloksia osteoporoosin välttämiseksi saa vähentämällä suolan ja lisäämällä vihannesten ja hedelmien osuutta ruokavaliossa.
On selvää, että maitotuotteiden suositteluun suomalaisille painavat vahvasti kulttuuriset seikat. Suomalaisten kalsiumtarpeen tyydyttämiseen suositellaan edelleenkin ensisijaisesti maitoa ja juustoa. Kalsium on tietysti tarpeellinen ravintoaine, mutta ei ole mitään syytä miksi sitä saisi parhaiten juuri maitotuotteista. Monipuolisesta kasvisruokavaliosta saa helposti kalsiumtarpeensa tyydytettyä ilman erityistä vaivaa. Esim. tofu, seesaminsiemenet, vihreät kasvikset ja pavut ovat erinomaisia kalsiumin lähteitä. Ne eivät myöskään aiheuta riippuvuutta, niin kuin maitotuotteet. Kaikkien eläinten maidossa (myös ihmisten) on pieniä määriä opiaatteja, joiden evolutiivinen tarkoitus on ilmeisesti rauhoittaa jälkeläistä.
Alla olevassa kaaviossa on vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen tuloksia siitä, missä maissa lonkkamurtumat ovat kaikkein yleisimpiä. Tutkimus oli ikästandardoitu eli maiden vaihtelevat eliniän odotukset eivät ole vaikuttaneet tulokseen. Kuvasta näkee, että niillä alueilla missä maitotuotteiden kulutus on suurinta (Pohjoismaat, Venäjä, Yhdysvallat ja Kanada) lonkkamurtumien määrä ei ole sen pienempi kuin sellaisilla alueilla, joissa kulutus on perinteisesti vähäisempää - pikemminkin päinvastoin. Tulokset ovat samankaltaiset osteoporoosin osalta. Tämä siitä huolimatta että jatkuvasti puhutaan siitä miten juuri maitotuotteiden pitäisi ehkäistä kyseisiä ongelmia. J. A. Kanis et al: A systematic review of hip fracture incidence and probability of fracture worldwide
Nykyään jo pienemmistäkin kaupoista saa maitotuotteille erilaisia kasviperäisiä vaihtoehtoja. Kasviperäisiä maitoja ovat mm. soija-, kaura-, manteli-, kookos ja hasselpähkinämaito. Ruoanlaittoon ja leivontaan on soija-, kaura- ja kookoskermaa. Ja kasviperäisiä jogurtteja löytyy vaikka kuinka monen merkkistä. Niitä varten ketkä kokevat vatsansa toimivan paremmin kun he syövät maitohappobakteereja on myös olemassa vaihtoehtoja. Esim. kasviperäisistä jogurteista Yosa -merkkisiin on lisätty maitohappobakteereja valmiiksi. Niitä voi myös ostaa erikseen ja lisätä syömäänsä ruokaan.
En väitä, että joku joka juo kahvin kanssa maitoa pari teelusikallista päivässä saisi sen takia syövän. Monen suomalaisen ruokavalioon ja erityisesti laihduttajien syömisiin kuitenkin kuuluu suuri määrä maitotuotteita juustojen, maitorahkojen ja erilaisten “proteiinituotteiden” muodossa. Suurkulutuksella on epäilemättä yhteys erilaisiin terveysongelmiin, mutta oireita ei usein osata yhdistää maitotuotteisiin. Ja tässä on paljon yksilöllisiä eroja ihmisten välillä - jotkut pystyvät käyttämään joitakin maitotuotteita ilman suurempia ongelmia, mutta toisille pienikin määrä aiheuttaa kehossa voimakkaan torjuntareaktion. Varmaa on kuitenkin se, että maitotuotteet eivät ole hyväksi kenellekään eikä niitä voi pitää millään tasolla terveellisinä. Suosittelen siis ehdottomasti kaikille jotka vielä käyttävät maitotuotteita jossain muodossa kokeilemaan niiden pois jättämistä.