sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Miksi välttää öljyjä?

Sokeri on aina ollut ykkösluokan vihollinen kaikille terveystietoisille ihmisille, mutta on jotenkin nurinkurista, että öljyjä pidetään sen sijaan terveellisinä. Kummassakin on kyse siitä, että tuotetaan äärimmilleen prosessoitu aine, josta on poistettu kaikki kuitu ja vesi. Öljy on 100% rasvaa, eikä tuo ateriaan juuri mitään ravitsemuksellista arvoa. Roskaruoan määritelmä on yleensä se, että se sisältää “tyhjiä kaloreita” eli paljon energiaa, joka ei kuitenkaan sisällä juurikaan tärkeitä ravintoaineita. Alla on näkymä oliiviöljyn ravintoaineista, josta käy ilmi, että oliiviöljy ei sisällä juuri mitään muita ravintoaineita kuin rasvaa. Oliiviöljyssä on kyllä hieman E-vitamiinia (mikä ei näy tässä taulukossa), mutta sitä on hyvin pieni määrä verrattuna öljyn kokonaisenergiamäärään.

Omega-3 -rasvahappoa ruokalusikallisessa on 0,1g eli päivittäiseen suositukseen pääsemiseksi oliiviöljyä pitäisi kitata melkein 2,5 dl - samalla saisi tietenkin noin 1900 kaloria ja 42 g tyydyttynyttä rasvaa. Ainoastaan yksi ruokalusikallinen sisältää jo 1,9 g tyydyttynyttä rasvaa. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että yhdessä ruokalusikallisessa pellavansiemeniä on 1,6 g eli 145% päivittäisestä Omega-3 -rasvahapon tarpeesta, mutta ainoastaan 0,3 g tyydyttynyttä rasvaa. Muut öljyt eivät pääse parempaan tulokseen. Näyttäisi siis siltä, että öljy täyttää roskaruoan määritelmän - paljon energiaa, vähän ravintoaineita.

oliiviöljy.png

Öljyissä on myös muita ongelmia tyhjien kaloreiden lisäksi. Sisältämiensä tyydyttyneiden rasvojen vuoksi ne ovat osallisena ateroskleroosin syntyyn eli verisuonten kalkkeutumiseen, mikä taas on yhteydessä muihin verenkiertoelimistön sairauksiin. Öljyjen laaduissa on eroja siten, että kylmäpuristetut neitsytöljyt sisältävät jonkin verran enemmän ravintoaineita kuin kuumennetut perusöljyt. Ne ovat parempi rasvan lähde kuin esim. voi, mutta eivät silti suojaa sydäntaudeilta

Entä Välimeren ruokavalio, joka on kuuluisa hyvistä terveysvaikutuksistaan? Joidenkin tutkimusten mukaan Välimeren ruokavalio ei ole terveellinen koska se sisältää öljyä, vaan siitä huolimatta. Öljyn lisäksi ko. ruokavalioon kuuluu paljon antioksidanttipitoisia ruokia, kuten vihanneksia ja hedelmiä, jotka osaltaan estävät rasvaisen ruoan negatiivisia vaikutuksia. 

Haluan antaa vielä erityismaininnan kalaöljyille, joita usein markkinoidaan erityisen terveellisinä. Kyse onkin pelkästään siitä - markkinoinnista. Kun on tutkittu kalaöljyjen vaikutusta mm. yleiseen kuolleisuuteen, yhtäkkiseen kuolemaan, sydänkohtauksiin ja muihin sydänsairauksiin, ei minkäänlaista suojaavaa vaikutusta ole pystytty todentamaan. 

Erityisesti silloin kun tavoitteena on pudottaa painoa, pitää kolesteroli alhaalla tai elää muuten vain terveellisesti, ei öljyjen käyttäminen ole kannattavaa. Kasviöljyihin ei kuitenkaan liity samoja eettisiä ongelmia kuin eläintuotteisiin, joten en näe syytä välttää niitä 100-prosenttisesti. Täydellisyyteen pyrkiminen jonkin ruoka-aineen välttämisessä saattaa monella johtaa elämänsä liian vaikeaksi tekemiseen ja turhiin syyllisyydentuntoihin, jos on jostain syystä “joutunut” syömään kiellettyä ruoka-ainetta. Tämä taas ruokkii syömishäiriöisiä ajatuksia ja kohdistaa huomion vääriin asioihin. Pelkkä sokeriton tai öljytön tms. ruokavalio ei välttämättä ole terveellinen, jos muutoin ruokasuhde on vinoutunut. Itselleni on riittänyt se, että en käytä öljyjä ruoanlaitossa kotona. Ravintolassa tai kylässä käydessä hyväksyn sen, että ruoassa on käytetty öljyä. Ostan myös hyvällä omallatunnolla puolivalmisteita, joissa on käytetty vähän öljyä, kuten tortilloja, tomaattikastikkeita ja pizzapohjia. Rasvan lisääminen ruokaan ei kuitenkaan ole mitenkään tarpeellista, vaan tarvittavan määrän rasvahappoja saa syömällä mitä tahansa kasvisruokaa omaan energiatasoon tarvittavan määrän. Kaikissa hedelmissä, vihanneksissa, täysjyvätuotteissa, juureksissa, pavuissa ja herneissä on pieniä määriä rasvaa. Vähärasvaista kasvisruokavaliota kannattaa täydentää pienellä määrällä hyviä rasvan lähteitä eli avokadoilla, pähkinöillä ja siemenillä, joiden terveyshyödyistä on paljon näyttöä.

McDougallin ohjeet öljyjen välttämiseen ovat:
  • Panosta hyvään pannuun - laadukas paistinpannu ei polta ruokia pohjaan, vaikka ruokaa tekisi ilman öljyä
  • Käytä vettä öljyn sijaan kasvisten paistamisessa pannulla
  • Paistoliemenä voi käyttää myös esim. soijakastiketta, kasvislientä, valko- tai punaviiniä, tomaattimehua tai salsaa

Jos et ole jo katsonut niin suosittelen ehdottomasti esim. Netflixistä löytyvää dokumenttia Forks Over Knives. Siinä on koottu yhteen öljyttömän vegaaniruokavalion terveyshyötyjä sekaruokavalioon nähden.

2 kommenttia:

  1. Hei! Haluaisin kysyä, minkä vuoksi alkuperäiseen Forks over knives -ruokavalioon ei kuulu jauhotuotteet (esim. leipä ja pasta)? Mihin tämä perustuu? Entä mitä tarkoittaa käsite whole food? Olen erittäin kiinnostunut kyseisen ruokavalion terveysvaikutuksista ja noudatan sitä tällä hetkellä itsekin (en niin sataprosenttisesti, mutta kuitenkin vegaaniruokavalio ilman öljyjä ja pitkälle prosessoituja ruokia, kuten karkkia ja kaupan eineksiä).

    Sulla on tosi inspiroiva blogi, ihanaa lukea tällästä ihan suomeksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos, aina mukava kuulla jos blogini kiinnostaa :) FOK -ruokavaliossa syödään prosessoimattomia kasvikunnan tuotteita mitä kutsutaan whole foods -yhteisnimellä. Näitä ovat siis vihannekset, hedelmät, täysjyväviljat ja juurekset. Pastaa ja leipää kehotetaan välttämään, koska ne eivät ole niin terveellisiä kuin kokonaiset, prosessoimattomat ruoat. Jauhoja tehdessä jyvistä poistetaan kuitua ja nestettä, jolloin syntynyt tuote ole enää kokonaisessa, terveellisimmässä muodossaan. Tässä prosessissa myös osa ravintoaineista katoaa. Jauhotuotteissa kalorimäärä on tiiviimmässä muodossa kuin ei-prosessoiduissa ruoissa (esim. peruna, täysjyväriisi, tuorehedelmät) mikä saattaa joillakin ihmisillä vaikeuttaa painonpudotusta tai ihannepainon säilyttämistä. Leipä myös sisältää usein paljon suolaa, minkä käyttöä neuvotaan rajoittamaan.

      Mutta esim. McDougall ei kehota erityisesti välttämään täysjyväleipää tai -pastaa, koska ne ovat kuitenkin vähärasvaisia ja melko kuitupitoisia kasviperäisiä tuotteita. Itse syön leipää ja pastaa silloin tällöin ja pidän niiden kohtuukäyttöä ihan terveellisenä.

      Poista