Itseinho ja itsekuri laihdutuksessa

Haluan kirjoittaa lyhyen kommentin asiasta, joka on ollut jo pitkään sydäntäni lähellä, koska se aiheuttaa niin paljon kärsimystä monille ihmisille. Seuraan joitakin painonpudotusblogeja ja tuntuu, että ihmisillä toistuvat laihduttaessa samat ongelmat (mitä itsellänikin oli aiemmin). Monella on laihdutuskeinona syödä vähähiilarisesti ja runsasproteiinisesti mikä tarkoittaa, että suuri osa aterioista koostuu kanasta ja jauhelihasta + vihanneksista. Sitten aina välillä näihin laihduttajiin iskee kova makeanhimo, jolloin pitää harjoittaa itsekuria ja yrittää kaikin voimin olla syömättä kaappeja puhtaaksi kaikista karkeista ja kekseistä. Sitten yritetään miettiä jotain keinotekoisia niksejä, jotka pitävät itsekuria yllä. Joskus tämä onnistuu, joskus ei. Ongelma vaan on siinä, että ihmisen keho tarvitsee hiilihydraatteja. Jos hiilareita ei saa tarpeeksi, niin kehon viestit voimistuvat ja voimistuvat kunnes vaihtoehtona on joko sortuminen tai viestien täydellinen tukahduttaminen, anoreksia. Syy ei ole ihmisessä itsessään, että on liian vähän itsekuria. Minua suututtaa suunnattomasti kun ylipainoisia ihmisiä syytetään lihavuudesta. Jos ei tiedä miten syödä oikein ja yhteiskunnalta saatava viesti on “rajoita kaloreita” niin minkäs teet. Olet ikuisessa panttaamisen ja ahmimisen kierteessä. Jos haluaa eroon tuosta kierteestä niin täytyy vain oppia syömään eri tavalla ja yrittää löytää kadotettu yhteys kehon viesteihin. Siinä saattaa mennä aikansa, mutta se on niin sen arvoista.

Monella ei ehkä ole syömishäiriötä sinänsä, mutta he kamppailevat silti mielitekojen kanssa laihduttaessa tai yrittäessään ylläpitää tiettyä painoa. Mielestäni kyseessä on sama ilmiö kuin itse syömishäiriössäkin, vaikkakin lievempänä. Joka tapauksessa se rajoittaa elämää, huonontaa elämänlaatua, laskee mielialaa ja on aivan tarpeetonta! Miksi kärsiä turhaan kun elämä on niin lyhyt. Elämässä on monenlaisia haasteita muutenkin, miksi aiheuttaa niitä itse lisää omalla toiminnallaan. Sen sijaan että alkaisi mättää suklaata tai rasvaisia juustoja, on vaihtoehtona muuttaa omia nautinnon kohteita. Se vaatii vain totuttelua, ei muuta. Loppupeleissä syömisestä saatu nautinto ei ole yhtään sen vähäisempää vaikka lähteenä olisivat terveelliset ruoat vaan pikemminkin nautinto lisääntyy sen myötä kun tietää, että hyvältä maistuva ruoka on lisäksi hyväksi omalle terveydelle, maapallolle ja eläimille.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että minkäänlaiset itseinhon tuntemukset eivät ole “normaaleja”. Terveys ei ole vain fyysistä terveyttä vaan siihen liittyvät vahvasti myös psyykkiset asiat. Yllättävän monet naiset ja nykyään myös miehet suhtautuvat omaan kehoonsa hyvin negatiivisesti. Muistan itsekin koko teinivuoteni inhonneeni läskejäni ja usein jopa yllytin itseäni ajattelemaan miten ällöttävää lihavuuteni oli. Uskoin, että tälläisellä itseni rankaisemisella saisin itseni paremmin motivoitua nälkäkuurille. Usein myös ajattelin, että olisin mieluummin anorektikko kuin lihava. Itseinhon ilmiötä ruokki sekin, että en tullut aterioista oikein kylläiseksi ja suhde ruokaan oli vääristynyt - kaikki ruoka oli ikään kuin kiellettyä ja etukäteen määritellyistä tarkkaan mietityistä aterioista poikkeaminen oli sortumista.

 

Syyllisyys ja syöminen eivät vain kuulu yhteen. Kenenkään ei kuuluisi tuntea syyllisyyttä siitä, että täyttää ravinnontarpeensa. Sen pitäisi olla iloinen asia! Mikään ei ole niin normaalia kuin syöminen. Keho ilmoittaa nälkäsignaaleilla tarvitsevansa ravintoaineita ja silloin kuuluu syödä. Ja kun syö oikeita ruokia, on helpompi päästä tasapainoon oman kehon tarpeiden ja niiden tyydyttämisen kanssa. Pitkään uskoin, että vain jotkut harvat onnelliset tyypit voivat syödä niin paljon kuin heidän tekee mieli ja lopettaa siihen, että itseltäni se ei onnistuisi. Olin kuitenkin väärässä. Intuitiivinen syöminen onnistuu kaikilta. Tietysti on ihmisiä myös toisessa ääripäässä, eli heitä jotka syystä tai toisesta kamppailevat sen kanssa miten saisivat syötyä tarpeeksi kun ei tee mieli ruokaa. Uskon, että siihenkin voi saada apua oikeiden ruokien syömisestä ja sitä kautta pyrkiä palauttamaan yhteyden kehonsa tarpeisiin. Erityisesti raikkaat, kevyet mutta makeat ja energiarikkaat hedelmät ovat suositeltavia sellaisessa tilanteessa.

On ehdottoman tärkeää kaikille, joiden taustalla on syömishäiriö tai itseinhon ajatuksia, alkaa purkaa tätä negatiivisuuden kierrettä. Usein kyseessä ovat vuosia jatkuneet ajatuksen urat, joita ei voi hetkessä napsauttaa pois päältä. Tarvitaan aktiivista pyrkimystä parempaan ja halua muuttaa elämänsä parempaan suuntaan.

Näin joskus yhden dokumentin anorektikoista, missä eräälle tytölle annettiin joku Snickers -patukka ja se oli olevinaan askel oikeaan suuntaan kun tyttö urheasti, ehkä hieman nikotellen, söi sen patukan. Kasvissyöntiinkin suhtaudutaan usein epäilevästi kun on kysymys syömishäiriöisten kuntoutuksesta kun ajatellaan, että normaaliin ja terveeseen syömiskäyttäytymiseen kuuluu syödä kaikkea mitä “tavalliset” ihmiset syövät. Ei tarvi! Itse en syö mitään missä on eläinkunnan tuotteita, mutta en koe millään tavalla rajoittavani itseäni. En halua syödä sellaisia ruokia, jotka ovat rasitteena keholle - sisältävät tyydyttynyttä rasvaa, kolesterolia ja ravintoköyhiksi jalostettuja jauhoja tai sokeria tai joista ei tule hyvä olo. En myöskään halua että kukaan yrittää väkisin syödä sellaisia ruokia mistä ei itse pidä. Kokonaisissa kasvikunnan tuotteissa on valittavana tuhansien ja taas tuhansien erilaisten ruokien kirjo, hedelmiä, vihanneksia, täysjyvätuotteita, juureksia, palkokasveja… Pidän erityisesti siitä tässä hiilaripitoisessa kasvisruokavaliossani, että toisin kuin aiemmin seuraamissani dieeteissä, voin syödä niin monia erilaisia ruokia ja kokeilla vaikka jotain uutta joka päivä, sen sijaan että söisin samaa kala/kana/jauheliha + vihannekset -settiä päivästä toiseen. En huolehdi kaloreista enkä makroravintoarvoista vaan keskityn syömään sitä ruokaa, josta tulee hyvä olo jokaisen aterian jälkeen. Se tarkoittaa myös, että aterioiden välillä ei tule kiljuva nälkä tai ala heikottaa.

On ollut ihanaa huomata, miten HCLFV -yhteisössä törmää yhä useammin ja useammin naisiin, jotka ovat vihdoinkin saaneet arvonsa oikeaan tärkeysjärjestykseen. Ensin tulee terveys, elämästä ja ruoasta nauttiminen, fyysinen hyvä olo ja sitten vasta omaan tavoitepainoon pääseminen. He hyväksyvät sen, että paino ei välttämättä putoa nopeasti, vaan saattaa jopa aluksi nousta, jos taustalla on voimakasta kalorien rajoittamista ja itsensä rääkkäämistä. Uskon, että avaimena terveeseen suhtautumiseen omaan kehoon ja ruokaan on se, että ensinnäkin lakkaa ajattelemasta ruokaa numeroina ja ravintoaineina. Itsekin syyllistyn tähän kun painotan koko ajan, että laihtuakseen ihmisten pitäisi syödä enemmän hiilihydraatteja (ja vähemmän rasvaa), mutta se johtuu vain siitä, että haluan ihmisten luopuvan toisaalta hiilihydraattifobiastaan ja toisaalta pakkomielteestään munuaisten ja maksan ylikuormittumiseen johtavaan eläinproteiinin syömiseen. Oikeasti haluaisin, että voitaisiin unohtaa grammat, kalorit ja prosentit ja keskittyä syömään herkullisia ja terveellisiä kasvikunnan tuotteita.